24 (lisää UMPHia!)

Pentutottis

Tänään tuli vahingossa häiriötreenit. Oltiin uudessa paikassa treenaamassa, joka ei Iisiä aluksi näyttänyt hämmentävän. Mallikkaasti sujui alkutreenit. Sitten ohi käppäili koiraa lenkkeilyttävä perhe (mukana pyöräilevä lapsi). Tämäkin sujui hyvin, ois mennyt paremminkin, jos itelle ei ois tullut oloa, että Mitä Jos se kuitenkin lähtee.. ;)

Mutta sepä veikin yllättävästi mehuja pennusta ja lopputreeni meni aika puolihuolimattomalla löysällä asenteella. Tein toki muutenkin turhan pitkän treenin. 

Nyt sitten muutamia turhaumatreenejä ja kattellaan etiäpäin. Tekniikkaa voi tehdä kotonakin.

23 (babysteps)

Tottis

Ihan ku oltais pikkasen Iisin kanssa edistytty. Mun vammaselkä ja -pää ja taudit ja muut ovat lyöneet kapuloita rattaisiin minkä ovat mun kiusaamiseltaan ehtineet, mut kyllä mä aina välillä oon sen verta tsempannut ja kyennyt, että hiukan ollaan jotain värkätty.

Sivulletulo on kuuleman mukaan edistynyt, se on hyvä se, meinasi mennä hermo :D. Tänään otin kentällä koko repertuaarin: sivulletulo, seuraamista, jäävät, luoksetulo, tunnari ja eteenmeno. Videokameran jätin kotiin, joten kaikki sujui oikein mallikkaasti. On se jännä miten sitä kameraa jännittää ja tulee tehtyä kaikkea tyhmää tai hyydyttyä. Mut olin siis kaikkiaan tosi tyytyväinen, tunnarikapulaakin toi ja melkein käteen asti!

Sitten ollaan tehty laatikkoleikkiä pari treeniä. Hyvin on poika keksinyt, mitä haen. Tänään jo hiukan otettiin takapään liikettä mukaan. Vielä pitää vahvistaa sitä, että etujalat pysyy paikallaan, mutta ihan hyvälle vaikuttaa. Otin myös käsitargettia, sitä oon ottanut joskus pikkupentuna, mut hyvin muisti. Uutena variaationa otin edessä istumista ja siinä käsitargettia, jos sitä kautta tekisin noudon luovutuksen ja ehkä luoksetulon loppuasentoakin. 

Seuraavana on vuorossa box-leikin jatkokehittelyä, seuraamisen jatkokehittelyä ja kaiken muunkin jatkokehittelyä :D

Boogiekin pääsi tottistelemaan, tehtiin koko kaavio + jäävät ja se on niin saakelin hieno!! Vielä kun pääsisi pois siitä kiukun tunteesta, jonka jokainen treeni tuon hienon otuksen kanssa saa aikaan. Kiukku elämän epäreiluudesta.

Esineruutu
Tehtiin eilen ex-tempore myös esineruutua ekaa kertaa. Jätin Iisin vanhimmalle tyttärelle, vein (metsässä) lelun sen kummemmin hetsaamatta piiloon tiheään pöheikköön, polulta suoraan joku 10-15 m, palasin samaa reittiä ja päästin Iisin irti sanomatta mitään tai huitomatta mihinkään. Ensin se oli ihan pihalla, otti pari askelta polun suuntaan. Autoin ottamalla itse askeleen kohti lelupiiloa, Iisi nosti nokan ylös ja singahti piilolle, etsi niin, että nuuskutus kuului kylälle ja teki nopean löydön!! Oli muuten aikas polleeta poikaa :) . En ottanut luovutusta, eipä meillä ollut mitään käskyäkään, sellasta vauvajuttua vaan kun halusin katsoa mitä se tekee, vai tekeekö. No tekihän se sitten aika hienosti <3

22 (iisi-on-the-box)

Myönnän, turhaudun. En ole kovin pitkäjänteinen ihminen. Olen suunnittelija: kerään informaatiota, punnitsen sitä, mietin asioita omalta kantiltani, teen listoja jne. Toteutus on sitten eri asia. Etenkin kun asiat eivät etene kuten siinä paperilla, siinä suunnitelmassa tai jonkun toisen koiran kanssa eri ajassa, eri ikäisenä, eri kokemushistorialla. Ole siinä sitten mun koira. Onneksi olen sentään sen verran oppinut ja kasvanut, että kun turhaudun, osaan ottaa erätauon, ei ole mun listat ja hölmöilyt koirien aikaansaannoksia. Ongelma on se, että kun lukee ja kerää ja opiskelee, sitä menee aina jossain kohtaa uuden koiran kanssa solmuun. Siis minä menen, koska olen pohtija ja pähkäilijä. Mulle on tärkeää tehdä asiat Oikein ja uuden koiran kanssa se on aina vähän hakemista mikä missäkin asiassa on Oikein ja olisiko jokin asia Oikein, jos vaan malttaisi tehdä sitä pitkäjänteisesti. Luultavasti monikin olisi ;) Vaikka oikeasti Oikein olisi tehdä vaikka ihan Väärin kunhan tekee sen uskottavasti. Enkä nyt väärällä tarkoita mitään koiran hakkaamista, kuristamista tai kaivoon heittämistä :p

Mitä tällä jorinalla sitten on tekemistä koirankoulutuksen kanssa? No vaikka sitä, että päätinpä nyt aiemmista "ääh-en-jaksa" -ajatuksistani huolimatta yrittää opettaa Iisille laatikkokäännöksen. En tiedä osaanko ja onnistuuko, mutta eipä siitä haittaakaan ole ja onnistuessaan takuulla hyödyllinen juttu. Tämä on siis tavoitteena (alkuhöpinää 2.30 saakka):



Iisille ei olla tehty aiemmin tassukosketusta, joten lähdimme siitä liikkeelle. Tässä toinen treeni lyhennettynä versiona. Tätä (alunperin 9min30s pitkää) videota leikatessa ei voinut kuin ihastella tuon pennun sitkeyttä ja uskoa siihen, että kyllä mamma vielä oppii. Se on IHANA!! Se ei luovuta, ei laita läskiksi, se vaan yrittää, yrittää, yrittää, vaikka mä miten koitan sabotoida sen oppimista. Tein tsiljoona triljoona virhettä: nostin ja laskin kriteeriä lennossa miten sattui, hyväksyin välillä sitä välillä tuota, hypin vaiheiden yli, tulin vahvistaneeksi maahanmenoa jne. jne. Mutta Iisin avulla selvisimme ja saimme toivottavasti homman jonkinlaiseen alkuun. Seuraavassa treenissä lupaan olla tarkkaavaisempi ;) JA videoida aina ja ikuisesti!

21 (hei tonttu-ukot)

Lunta ei oo, ei kuulu. Kuraa ja ikuista marraskuuta rappaa sisään kolmen kurakasan voimin. Mutta kamerasormi oli lauhaa nopeampi ja ehti napsaista lumisen kuvan niinä muutamana lumituntina, joista olemme tänä talvena saaneet nauttia. Lula-parka oli valitettavasti kotona sterilointi-leikkauksesta toipumassa. Tällä kuvalla haluamme iloita keskitalven juhlasta ja toivottaa parempaa vuotta 2014!!

20 (tukkajumala)

Tämmöstä tänään...

Ulpu-Iivari kävi muodonmuutosleikissä. 

19 (etsivä löytää)

Pentutottis

Olin hurja ja kurvasin lauman kera hiekkakuopille keppien kanssa. Boogie tulee muuten pian niin hulluksi, että menee ikkunan tai seinän läpi. Se oli kyllä hyvä ajatus. Pystyin siinä maastossa ihan hyvin kepittämään menemään. Onhan tuo jalka toki nyt kiukkuinen, mutta ei puoliksikaan niin kiukkuinen kuin tulehtunut selkäni kun menin sitten pölvästi saunaan. Enivei.

Kaahottamisen jälkeen löin aikuiset autoon ja Iisin kanssa vietiin tunnarikapula hiekka-aukean reunalle heinikkoon piiloon. Sitten taaksepoistuttiin 5-10 metriä ja päästin Iisi etsimään. Noutohan meillä on vielä täysin vaiheessa (ongelma: Iisi pudottaa kaiken kun minä avaan suuni ja lakkaa sitten tarjoamasta tarttumista kokonaan), vaikkakin tilanne on parantunut. Mentiin siis soveltaen enkä yhdistänyt tähän vielä mitään vihjettä. Kun Iisi teki löydön ja otti kepin mä lähdin kepittään poispäin kehuen sitä hurjasti. Yritin palkata lelulla, mutta Iisiä ei kuollut lelu vielä kiinnosta, pitää repiä. Tein sitten vähän iskunoudon tyyppisesti. Kolme toistoa, vikalla kerralla jäi vähän jumittaan tunnarikepille, mutta otti kumminkin lopulta ja päästiin iloitsemaan.

Piruuttani halusin kokeilla mitä Boogie tekee (ei olla tunnaria otettu koskaan). Jätin Boogien istumaan n. 10 m päähän, vein oman kapulan ja muutaman hajutonta, ja lähetin koiran. Aluksi irtosi liian kauas, mutta palasi heti, teki haisteluhomman rauhassa ja palautti oikeaoppisesti oman kapulan. Lahjattomat reenaa ;)

Kotona tehtiin sitten askel-seuraamista, joka sujuikin tällä kertaa ihan hienosti! Ei pomppinut, malttoi ja ihan kuin olisi hoksannut mitä odotan. Jee. Otin myös jääviä niin, että koira kulkee aluksi mun sivulla vasemmalla puolella (ilman käskyä) ja siitä jäävät. Maahanmeno tarvitsee eniten apuja näin päin tehtynä. Lopuksi vielä luoksetulon loppuasentoa. Taidan jättää sivulletulon hetkeksi hautumaan ja tehdä seuraamisen askelta ja tätä luoksetuloa, koska aika helposti lähtee sivulle, ellen ole tarpeeksi nopea apujen kanssa. Ja kun en ihan hirveesti haluaisi sitä tehdä kiinni mun käsiin, kun siitä on sitten se kova poisopettelu. Mietin jopa, että lähtisinkö tekemään sille post-it -lappu treeniä, mut ehkä en jaksa :P

18 (psyyke valmennuksessa)

Sunnuntaina pääsin ystäväni Minnan ansiosta osalliseksi jostain sellaisesta, joka tulee kantamaan hedelmää kauan. Osallistuimme Vappu Alatalon psyykkisen valmennuksen seminaariin tai päävikaisten ohjaajien kurssille, kuten itse sitä leikkisästi kutsun ;)

Asiaa tuli aivan mahdottoman paljon ja muistiinpanojakin toistakymmentä liuskaa, mutta tässä ehkä ne itselleni oleellisimmat jutut:

• Sekä koiralla että ohjaajalla on oma henkilökohtainen optimaalinen suoritusvireensä. Jos koirakon yhteistyö kokeissa takkuaa, usein syy voi löytyä siitä, että koira ja ohjaaja ovat eri vireystiloissa tai ohjaajan vire on koiraa liikaa kiihdyttävä/ latistava. Esim. kierroksilla käyvä koira menee katosta läpi ohjaajan kanssa, joka lyö lisää vettä myllyyn omalla korkealla vireellään. Toiset koirat (esim. usein terrierit) käyvät kiukkuenergialla ja vaativat ohjaajalta tietynlaista perkelettä asenteeseen. Toiset koirat taas latistuvat siitä. Omaan kysymykseeni ongelmistani collieni kanssa Vappu vastasi, että colliet ovat "kivoja" siitä, että vaativat usein vireen nostamista, mutta eivät vastaa hyvin minkäänlaiseen aggreen ohjaajassa. Tässäpä varmasti eräs tekijä mun ja Lulan kompuroinneissa, vireystilat täysin epäsopivat. Sen sijaan mulle kuulemma sopisi terrieri hyvin, joten ei huano, ei huano :D. Ihminen pystyy kouluttamaan itsensä työskentelemään itselle vieraassa vireystilassa, mutta se on äärimmäisen haastavaa ja raskasta. Harva siihen viitsii ryhtyä ilman erikoisen hyvää koiraa.
  
• Toinen ahaa-elämys liittyi siihen, että yksi suuri tekijä mun paniikin suitsimisessa ei olekaan välttämättä rentoutumisessa, vaan keskittymisessä. En oo koskaan aatellut, että mun haaste ois keskittyminen, mut sehän on ollut mulla täysin puutteellista ja sitä lähdetään työstään. Rutiinit ja keskittyminen kuntoon!
  
• Jos hiukkaakaan muiden suorituksista ottaa painetta, niin EI SAA KATSOA! Kiitos :D. Mulle on vaan tolkutettu, että siinä sitä rentoutuu kun kattelee. Juu ei rentoudu..
  
• Kovasti panikoivat eivät pääse kokonaan paniikistaan yleensä koskaan, vaikka mitä tekisi, sen kanssa vaan pitää oppia elämään. Itselleen voi mm. sanoa, että "hei, sulla ei ole pissahätä, vaikka aivot niin väittää, oot käynyt viis kertaa pissalla ja rakko on tyhjä, ei pissataukoa nyt!" Myös paljon muita vastaavia vinkkejä tuli.
  
• Ja sitten mun lemppari-slogan: "kisaamaan oppii kisaamalla". Totta toinen puoli, kokemus tuo omanlaistaan varmuutta ja itseluottamusta, mutta kaikille se ei riitä, vaan tarvitaan systemaattista aivojumppaa ja asioiden työstämistä. Lisäksi joillekin "kisaamaan oppii kisaamalla" -metodi voi lopulta aiheuttaa entistä pahemmat jännitykset kun onnistumisia ei vaan tule jännityksen tmv. takia.
  
• Tuli ohjeita erilaisten listojen, rutiinien ym. kirjoittamisesta sekä treenien ja kokeiden purkamisesta.
  
• Ja vaikka mitä vielä. Suosittelen kurssia lämpimästi!